YleistäVapaa-aikavirasto.com:n tarkoituksena on antaa käyttäjilleen mahdollisimman paljon tietoa ravintoloista koko Suomen laajuisesti. Tarjoamme käyttäjille mahdollisuuden etsiä, selata, arvostella ja kommentoida ravintoloita. Palvelustamme löytyvät ravintolatiedot ovat lähtöisin pääosin ravintoloiden omilta kotisivuilta, kuntien ja kaupunkien www-sivuilta sekä käyttäjien meille tiedottamia. Pyrimme aina varmistamaan ravintoloiden tiedot oikeiksi ennen julkaisua, mutta palvelun laajuuden takia emme voi välttyä kaikilta virheiltä. Tämän vuoksi olemmekin enemmän kuin kiitollisia, jos ilmoitatte meille palvelustamme löytyvästä virheellisestä tiedosta sellaisen tullessa eteen. Myös kaikki ravintoloita koskeva lisätieto on tervetullutta. HistoriaKehitysvaiheessa lähtökohdaksi muodostui ajatus palvelusta, jonka kautta voi etsiä tietoa tietyn paikkakunnan ravintolatarjonnasta ja saada irti muutakin kuin pelkkä nimi, osoite ja puhelinnumero. Pohjatutkimustemme perusteella web:stä löytyi muutama samaa ideaa hyödyntävä sivusto, mutta ne kaikki keskittyivät ainoastaan tietyn alueen tai tietyn tyyppisen ravintolatiedon jakamiseen. Missään ei siis ollut tarjolla koko Suomen kattavaa ravintola-aiheista sivustoa, jonka tarjoaman tiedon perusteella voisi valita itselleen sopivan illanviettopaikan esimerkiksi täysin vieraalta paikkakunnalta. Tästä sai alkunsa vapaa-aikavirasto.com joulukuussa 2004. Kesäkuussa 2005 paneuduimme palvelua alusta saakka vaivanneeseen sivulatauksien hitauteen. Projektissa onnistuttiin niinkin hyvin, että sivulatauksia saatiin nopeutettua noin puolella edelliseen versioon verrattuna. Sivutuotteena syntyi myös uusi selkeämpi ulkoasu. Arvosteleminen (tarkemmat infotekstit ja UKK julkaistaan lähiaikoina)Pääsääntönä arvostelemisessa on käyttää tervettä järkeä. Palvelun tason takaamiseksi kaikki kommentoidut arvostelut tarkastetaan ennen julkaisua. Emme ole tiukkapipoja kommenttien sisällön suhteen, mutta emme myöskään julkaise täysin asiattomia viestejä. Alla listattuna muutamia sääntöjä arvostelun suhteen: Kommenttia ei julkaista jos se on:
Kommentista sensuroidaan:
Väärinkäytöstapauksissa toimitaan seuraavasti:
Vapaa-aikavirasto.com Suomen mediassa
Oletko nähnyt tai kuullut viittauksia sivustoon myös jossain muualla? Olemme erittäin kiitollisia mikäli ilmoitat siitä meille palautelomakkeella! KehitystiimiAri Puusaari |
Mikko Rainio |
|